Wotkin’s Keittiön valmisruoat

Valmisruokiemme tuotannossa noudatamme muutamaa kultaista periaatetta:
teemme sitä mitä parhaiten osaamme, teemme sen huolellisesti, kunnioitamme perinteitä, käytämme aitoja raaka-aineita, reilusti lihaa ja pyrimme huipputasoon niin nimeä antavan raaka-aineen määrän, maun kuin muidenkin laatutekijöiden osalta.

Olemme pitäneet valmistustavat hyvinkin maanläheisinä ja välttäneet liikaa teollistumista, mikä näkyy tuotteittemme maussa ja ilmiasussa: ne ovat aidosti kotiruokaa, jota voivat syödä niin aikuiset kuin lapsetkin. Ruokiimme ei lisätä mitään mikä niihin ei kuulu tai mitä niihin ei laitettaisi kotonakin.

Emme ole unohtaneet, että olemme itsekin kuluttajia. Tarjoamme asiakkaillemme vain sellaisia tuotteita, joita voisimme syödä ja ostaa itsekin. Kokeilkaapa vaikkapa liha-makaronilaatikkoa tai lohikiusausta. Valmiiksi tehty ruoka voi todellakin olla myös hyvää.

Valmisruokiin erikoistunut Wotkin’s Keittiö aloitti toimintansa Sörnäisissä Lihatukku Veijo Votkinin 2. kerroksessa syksyllä 2010 lähes tuhannen neliön tiloissa. Maukkaita kotiruokia valmistava Wotkin’s Keittiö hyödyntää oman lihanleikkaamon, lihanjalostustehtaan sekä paikallisten yhteistyökumppaneiden tuotteita.

Wotkin’s Keittiön valikoimiin kuuluvat esimerkiksi pyörykät, sous vide tuotteet, kiusaukset, laatikot, käristykset ja paljon muuta. Wotkin’s Keittiö kehittää jatkuvasti uusia tuotteita.

Wotkin’s Keittiön kuluttajapakattuja valmisruokia myydään tehtaanmyymälässä ja Wotkin’s Hannuksessa sekä monissa hyvin varustelluissa vähittäiskaupoissa. Tärkeitä asiakasryhmiä ovat myös toimipaikkaruokalat ja ravintolat.